Ihmisen koko ja paino.
Kaikenkokoiset ihmiset ovat jees. Jokaisella on oma mieltymyksensä, mutta käsitys siitä, että kaikkien pitäisi olla tietynlaisia, on typerä.
Itse olen sitä mieltä, että vasta äärirajoille mentäessä ei voi enää puhua kauneudesta.
Anorektiseen laihuuteen ei varmaan voi sanan mukaisesti olla kauheasti muita syitä kuin anoreksia, mutta faktahan on se, että sairastunut on kauniimpi "itsensä kokoisena" kuin luut paljastavan laihana.
Semmoinen, näin rumasti sanottuna, huomiohuoraaminen, kun laihat tytöt/naiset valittelevat lähestulkoon joka päivä kuinka lihavia he ovat, on raivostuttavaa. Kai tätä voi esiintyä miehilläkin, mutta oletan ulkonäköpaineiden olevan pienemmät kuin hamekansalla.
En tiedä, onko olemassa sellaisia ihmisiä, jotka nimenomaan huomiohuoraamisen merkeissä laihduttavat itsensä sellaisiin mittoihin, että enää nahka on jäljellä. Itse en voi uskoa, että semmonen ois ees mahdollista.
Toinen ääriraja on tietysti ne oikeasti läskit, joilla roikkuu kymmenenmiljoonaa makkaraa kropassa ja jotka eivät pääse sängystä enää ylös. Onkohan heillä mukava elämä? Minusta on aika sairasta, jos he itse antautuvat sille elämäntyylille, että mättävät sängyssä safkaa ja tarvitsevat apua jokaiseen pakolliseen askareeseen, kuten vaikka nosturia siirtämiseen. Mulla ei riitä kunnioitus näille. Jos välttämättä haluaa elää tämmöistä elämää, niin ei tarvi ainakaan valittaa. Minä en ainakaan ala kuuntelemaan.
Kaikkien ei tarvitse olla huippu-urheilijoita ja terveysintoilijoita, mutta perushommelit kuten yleisesti terve ruokavalio ja se, että pääsee edes kävelemään, olisi hyvä pitää hallinnassa.
Se jengi näistä, jotka ovat tajunneet ahdinkonsa, ja yrittävät sen hetkisen tilanteensa puitteissa päästä liikkeelle ja takaisin kiinni normaaliin elämään, ovatkin järkevää sakkia. Täältä minulta kyllä heruu kaikki kannustus niille, jotka kamppailevat sairaalloista ylipainoa vastaan.
Tietysti tässäkin äärirajassa tulee puheeksi ne sairaudet. En tiedä niistä, enkä rupea asiaa sen enempää tutkimaankaan, joten en tätä aihetta käsittelekkään sitten syvemmälle. Mulla ei oikein jaksa riittää kuitenkaan usko siihen, että joku sairaus aiheuttaisi sellaista lihavuutta, ettei pääse sieltä sängynpohjalta enää ikinä ylös.
Minä ajattelin ala-asteella tiedostamattomasti ja yläasteella jo tiedostetusti että laihuus on määritelmä kauniille ihmiselle.
Amiksen alun kieppeillä minä oivalsin, että laihuus ei välttämättä ole sitä kaikista kauneinta. Parin vuoden sisään olen myös tajunnut sen, että minä en ole läski, mitä ehkä peruskouluaikoina sai puberteetti-ikäisiltä pojilta kuulla. Olen aika sopivissa mitoissa, ehkä jonkun painoindeksin mukaan lievästi ylipainoinen, mutta koska minua ei ylitsepääsemättömästi oma painoni ahdista, niin olen juurikin itseni kokoinen.
Tämä on täysin huumorihöysteinen tarina, mutta viime vuonna lääkärillä hämmennyin, kun siellä minulle sanottiin: "Koita pitää huolta ruokavaliostasi, kun oot kuitenkin hoikka tyttö." Täh? Herää väkisinkin kysymys, että mitä siellä sanotaan niille tytöille joista sokeakin näkee että he ovat minua laihempia. Vaikka he olisivat täysin perusterveitä ja liikkuvat normaalisti, ehkä välillä syövät kuin hevoset, niin sanotaanko heille, että he ovat sairaalloisen laihoja.
No, joka paikassa, jopa eri lääkäreillä, voi olla eri käsitys asioista.
Jos jonkun kroppa, naama tai ihan mikä vaan ei miellytä jotakuta, hän voi aina kääntää katseensa pois. Turha ilkkuminen on kuitenkin, no, turhaa.
Tämä pohdinta oli tietysti vain pisara meressä. Asiaa voi kääntää ja vääntää miten vain, silti se tuntuu olevan ainiaan kaikkien huulilla.
Hyvää kesänodotusta kaikenkokoisille!
<3 Nscrp
